tiistai 30. kesäkuuta 2015

Pelkkää purkamista


Tällaisen vanhan asunnon remontoiminen tuntuu olevan pelkkää purkamista. Ja siihen menee paljon enemmän aikaa kuin rakentamiseen. Sillä energialla, joka purkamiseen on mennyt, olisi rakentanut jo vaikka taloakin hyvän matkaa. Jotenkin en vain ole tajunnut, että kerrostalossakin täytyy näin paljon purkaa.

Emme ihan olleet varautuneet kaikkeen tähän, mitä täältä löytyy edellisten asukkaiden jäljiltä. Laskujemme mukaan tässä asunnon kahdeksankymmenen vuoden historian aikana täällä on tehty kolme isoa remonttia. Ne on ilmeisesti kaikki toteutettu niin, että vanhan päälle on enemmän tai vähemmän tuuskattu uutta. Voitte arvata, että se tie on vuosikymmenten aikana kuljettu loppuun ja meidän tehtäväksemme on nyt koitunut kaivaa niiden vanhojen remppakerrosten alta betoni esiin ja aloittaa rakentaminen alusta.


Seinistä puretaan kerroksia ja halkeamia, jotta ne saadaan korjattua, tasoitettua ja maalattua. Täällä on yllättävän monta kulmaa, jotka on yllättävän vaikea saada suoriksi pakkeloimalla. Niistä jokainen on -totta kai- enemmän tai vähemmän näkyvällä paikalla joko ikkunasyvennyksissä tai pylväissä tai erkkerisyvennyksessä tai jossain muualla, missä se on pakko saada kauniiksi. Muutama kerta niitä on suoristeltu.

Lattioista puretaan vanhoja lattioita kerros kerrokselta, jotta ne saadaan tasoitettua vaateriin, niihin saadaan eristykset ja uudet lattiapinnat tilalle. On aivan käsittämätöntä, kuinka näin kuoppaisiin ja muuten epätasaisiin lattioihin on saatu asennettua parketti ja klinkkeri. Meillä on mennyt käsittämättömät määrät tasoitetta ja työtunteja niiden suoristamiseen. Täydellisiä niistä ei tule koskaan. Siitä illuusioista on jouduttu luopumaan. Vaikka kuinka kantaisi tasoitesäkkejä asuntoon.


Kattoja puretaan, jotta tiedetään, mitä niiden alla on. Sieltä löytyykin niin pelottavia sähköviritelmiä, että meidän sähkömieskin on ollut ihmeissään.


Seiniäkin purettiin, jotta saadaan huonejakoa vähän järkevämmäksi. Kun se jätekasa oli entisen olohuoneemme entisellä lattialla, Miehellekin iski toivottomuus. Kaksi tonnia niin sanottua kananpaskaseinää kannettavana alas ja pölyä niin paljon joka paikassa, ettei ilman hengityssuojainta voinut kuvitellakaan oleskelevansa. Mätimme seinää lapiolla säkkeihin ja Mies kantoi niitä puolipäivää alas kadulle jonoon. Kaatikselle meni aika monta peräkärrykuormaa. Siitä toivottomuudesta ei ole edes kuvia. Emme pystyneet sellaiseen.

En ollut tullut ajatelleeksi edes sitä, kuinka monta tuhatta euroa täytyy varata siihen, että kaikki nämä puretut vanhat rakenteet saa hävitettyä asianmukaisesti. Onneksi Mieheni tuli ajatelleeksi. Sitäkin.

Terveisin,
inari




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Terveiseni Ketjusilmukoille!