tiistai 31. joulukuuta 2013

Uusi vuosi 2014!

Ketjusilmukat kiittävät lukijoitaan kuluneesta vuodesta ja toivottavat ihania kutomishetkiä myös vuoteen 2014! 


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kastelahja: Vauvanpeitto


Näin joulun alla ei oikein tohdi meneillään olevista käsitöistä paljoakaan julkisesti huudella. 

Siispä pitää palata reilun viikon takaiseen toisenlaiseen juhlaan: yksi meidän perheen uusista ihmisistä kastettiin. Minä olin jo kauan sitten aloittanut peiton tekemisen. Olen sitä muistaakseni täälläkin teille esitellyt. Jossain vaiheessa usko loppui jo kesken peiton valmistumisen suhteen. Mutta lopulta peitto tuli kuin tulikin valmiiksi kastepäivän aamuna pikkuleipien paistuessa uunissa!

Toivotaan, että tämä lämmittää Pientä Poikaa!